Tammikuussa 2022 käydyn Vuoden retkipaikka -yleisöäänestyksen järjesti Suomen suosituin outdoor- ja luontomatkailusivusto retkipaikka.fi. Kilpailun äänestystulos on julkaistu. Voiton vei 24,7 prosenttia äänistä saanut Hepokönkään vesiputous Puolangalla.
– ”Olemme iloisia ja otettuja voitosta. Paljakan matkailukeskuksen markkinoinnissa luonto on aina ollut ykkönen. Loppuvuodesta 2017 nostimme Paljakan kärkiviesteihin kaksi uniikkia luontokohdettamme, Paljakan luonnonpuiston ja Hepokönkään vesiputouksen. Uskomme, että nyt saamamme palkinto kertoo siitä, että olemme onnistuneet viestinnässämme. Yhä useampi on käynyt Hepokönkään vesiputouksella ja ihastunut siihen”, Paljakan matkailukeskuksen kansainvälisestä myynnistä ja markkinoinnista vastaava ja Puolangan kunnan matkailun asiantuntija Leena Penttinen kertoo.
– ”Suuret kiitokset äänestäjille! Olimme iloisen yllättyneitä jo pelkästään siitä, että Hepokönkään vesiputouksemme pääsi ehdolle näiden muiden kovien ehdokkaiden joukkoon. Korona-aikana matkailijat ovat nauttineen enenevässä määrin luonnossa liikkumisesta. Paljakan matkailukeskuksen vieraat ovat luonnonystäviä ja on ollut niin upeaa kuunnella asiakkaiden ylistäviä tarinoita vesiputouksella käymisestään.”- Paljakan matkailuyrittäjiä edustavan Matkailuyhdistys Puolanka-Paljakka ry:n puheenjohtaja Mika Puuronen kommentoi.
– ”Hepokönkään vesiputous ja sen yhteydessä oleva geopolku on kuntamme matkailun luontokohteiden kruununjalokivi. Vesiputoukselle pääsemisen helppous on ollut johtotähti kohteen kehittämisessä yhdessä Metsähallituksen kanssa. Luontomatkailun infraan investoijana toimijana koemme, että luontokohteiden ja -reittien merkitys matkailussa kasvaa koko ajan. Suunnitelmia seuraavista kehittämiskohteista työstetään parhaillaan ja tavoitteena on käynnistää vielä tänä vuonna ulkoilureittien kehittämishankkeita, sekä paikallisten asukkaiden että matkailijoiden iloksi. Hepokönkään yleisöäänestyksen kautta saama palkinto kertoo, että siinä kohteessa vuosien varrella tehty kehitystyö ja ylläpito on ollut tärkeää.”, Puolangan kunnan elinkeinopäällikkö Heikki Kanniainen kiittää.
Saatu tunnustus on Hepokönkään historiassa toinen (Suomen kaunein vesiputous 2014) ja Paljakan matkailukeskuksen toinen (Vuoden 2020 kelkkailukohde).
- Vuoden retkipaikka 2022 palkinnon myöntäjä – retkipaikka.fi -sivusto – korosti Hepokönkään näyttävyyden lisäksi kohteen esteettömyyttä.
- Vuoden 2020 kelkkailukohteen palkinnon saamisen perusteluina mainittiin Puolanka-Paljakan vahvuuksia ovat monipuoliset majoitus-, safari- ja ohjelmapalvelut.