Nähtävyydet

Askanmäen kotiseututalo

Kauniin Kaijan kotitalona tunnettu Keskitalo on rakennettu vuonna 1874, mutta Askanmäen asutus juontaa 1500-luvulle saakka. Askanmäki on tullut kuuluisaksi kauniista Kaijaksi kutsutusta emännästään, joka 1700-luvulla ryöstettiin tai lähti vapaaehtoisesti komean kauppavenäläisen mukaan Venäjälle.

Askanmäessä on esitetty mm. Raija Orasen käsikirjoittamaa laulunäytelmää Kauniin Kaijan Balladi – Pala Purppuraa ja useita muita tunnettuja kesäteatterikappaleita sekä lastenteatteria vuodesta 1984. Talon esittely sekä majoitus- ja ruokapalveluja tilauksesta.

Aska on valittu Vuoden valtakunnalliseksi kyläksi 1999, lisätietoja Askan Ahertajat, puh. 040 866 7817.

Hepoköngäs

Suomen korkein luonnonvarainen vesiputous 24 m, lisätietoja puh. (08) 615 54555 ja www.luontoon.fi/hepokongas

Hepok1

Huosiusniemen hautausmaa

Puolangan kirkonkylässä.

Kempasvaara

Joukokylän Kempasvaaran maisema-alue on hyvin edustava esimerkki kainuulaisesta vaara-asutusmaisemasta. Vaaralla, jolta on näkymät viiden kunnan alueelle, sijaitsee näköalatorni, lisätietoja Joukokylän kyläyhdistys puh. (08) 753 204.

Kiiskilän pappila

Jo Lönnrot yöpyi vuonna 1827 rakennetussa pappilassa, toimii nykyisin Puolangan seurakunnan leirikeskuksena, lisätietoja puh. (08) 751 288.

Latvan kylähautausmaa

Kotilankylällä Paljakkavaaran juurella sijaitseva hautausmaa syntyi tarpeesta saada vainajat nopeasti maan poveen, tarvitsematta kuljettaa heitä kymmenien kilometrien päässä sijaitseviin kirkkomaihin. Sitä milloin ensimmäiset vainajat on haudattu Latvan hautausmaahan ei tiedetä, lisätietoja Puolangan seurakunta puh. (08) 751 288.

Luontopolku

Paljakassa sijaitseva luontopolku, jolla on tietoa alueen luonnosta, puista ja kasvillisuudesta. Polun pituus on 780 metriä. Lisätietoja Reijo Seppänen puh. (08) 755 213 tai 040 741 5862, Seppo Pohjola puh. (08) 531 2230 tai 0400 285 108.

Lylykylän saarihautausmaa

Saarihautausmaa on ollut käytössä jo 1600-luvulla ja se on Puolangan seurakunnan vanhimpia kylähautausmaita. Saareen pääsee kesäisin veneellä, jota voi lainata seurakunnalta, puh. (08) 751 288.

Metsäntutkimuslaitoksen Paljakan ympäristönäytepankki

Ympäristön tutkimusnäytteitä säilytetään Paljakan ympäristönäytepankissa. Lisäksi näytepankissa säilytetään vuosikymmenien aikana mm. eri puolilta maata kerätyt karikenäytteet, jotka ovat arvokasta tutkimusaineistoa nykypäivän tieteelle. Näytepankki on yleisölle avoin. Lisätietoja puh. (08) 755 135.

Pirunkirkko

Pirunkirkon aarnialue sijaitsee Paljakan luonnonpuiston lounaispuolella. Pirunkirkko on kallioinen ja osin jyrkänteinen rotko, jonka pohjalla virtaa Louhenjoki. Pysäköintialueelta johtaa Pirunkirkolle 600 metriä pitkä polku, lisätietoja puh. (08) 615 54555

PirunkirkkoWeb

Puolangan kirkko

Olavi Sortan suunnittelema vuonna 1954 rakennettu kolmilaivainen pitkäkirkko, lisätietoja puh. (08) 751 288.

Puolangan museo

Sisältää naisten ja miesten töihin liittyvää maa- ja kotitalousesineistöä sekä työkaluja, lisätietoja puh. (08) 615 54555.

Puolangan-museo

Sankarihautausmaa

Puolangan kirkon vieressä.

Suolijärven saarihautausmaa

Noin 45 kilometriä Puolangan kirkonkylältä Taivalkoskelle päin sijaitseva Suolijärven saarihautausmaa on ollut käytössä 1749-1881. Hautausmaalla on Jouko Heikkisen vuonna 1969 suunnittelema muistomerkki. Suolijärvellä on uudempi 1800-luvun loppupuolella käyttöön otettu hautausmaa. Venematka saarelle on noin kolme kilometriä Suolijärven yleiseltä rannalta, missä on veneitä vuokrattavana, lisätietoja Suolijärven kyläyhdistys puh. (08) 753 739.

Tiaisen torppa

1880-luvun alusta oleva kruununtorppa, joka on entisöity alkuperäisasuunsa. Tila toimii porttina Olvassuon kansallispuistoon, lisätietoja puh. (08) 615 54555.

Vartiopirtti

Vuonna 1932 käyttöön vihitty entinen suojeluskunnan talo Väyrylän kylällä, entisöity, lisätietoja Väyrylän kyläyhdistys puh. 0400 178 263.

Voikivi

Vanhojen polkujen risteyspaikka, jossa pappien kerrotaan vuosisatojen ajan perineen verosaataviaan, opastettu polku (n. 2 km) johtaa Väyrylän koululta, lisätietoja Väyrylän kyläyhdistys puh. 0400 178 263.

Voipuan hautausmaa

Törmänmäessä.

Screen Shot 2014-10-16 at 12.43.46